änkyrimato

Betula nana, originally uploaded by falsummatti.

Vaivaiskoivua jossain Utsjoella. Pohjoisimmassa Lapissa kasvaa sekä tunturikoivu, joka ei ole oma lajinsa, vaan hieskoivun (Betula pubescens) muunnos (subs.tortuosa), että vaivaiskoivu (Betula nana). Tunturikoivu on eriytynyt jääkauden aikana, ja risteytynyt vaivaiskoivun kanssa.Kaikki koivut lisääntyvät sekä suvullisesti että suvuttomasti, mutta varsinkin vaivais- ja tunturikoivuille on tyypillistä voimakas versominen.

Erikoislaatuisille väkkyröille kasvaneet tunturikoivut ja kallioilla kiemurtelevat vaivaiskoivut ovat parasta mitä Lapilla on esteettiselle silmälle tarjota. Vesanmuodostus on voimakasta, samoin monirunkoisuus, tuloksena kiehtovia labyrinttimaisia rakenteita. Lehdet ovat pyöreät ja paksun nukkaiset ja hehkuvat syksyllä kuin tulipalo. Suosittelen erityisesti Kevon reitin länsipäätä. Harmittaa hiukan että en ottanut sinne kameraa mukaan kesän 2005 retkellä.

Tunturikoivu on meillä metsänrajapuu. Lehtimetsä metsänrajana on mereisen ilmaston piirre, samanlaista tavataan Beringin salmella. Vaivaiskoivu pistää silmään erityisesti kivisillä tuntureilla, joilla ei juuri muuta kasva. Tämä varpu ei silti ole erityisesti Lapin kasvi, vaan löytyy etelän rämeiltäkin.

Lapin koivujen uusissa lehdissä ja silmuissa on paljon eteerisiä öljyjä. Ne ovat turva ankarien olojen lämpötilanvaihtelua vastaan. Silti lumipeitteen suoja on tärkeä. Tuulisimmilla tunturihuipuilla minkään kasvin on vaikea menestyä.

Nämä kuvat ovat Saariselältä ja Goahppeloaivvilta Tenon lähellä. Sellaista oikein tenhoavaa kuvaa kesäisestä tunturinrinteestä en löytänyt, joten lukijoiden on vain uskottava, kun sanon että sellainen on maailman ihanin paikka olla ja kulkea. Tunturimittarin tuhoama koivikko taas on ikävä näky, ja nostaa sen filosofisen kysymyksen voivatko luonnon omat prosessit olla ympäristöongelma. Vuosien 1964-1965 tuhoissa meni 5000 neliökilometriä koivikkoa. Kevon itäpäässä on aavemainen tunnelma, kun kulkee syötyjen koivuluurankojen hallitseman maiseman läpi.

Koivu on hyönteisille tärkeä ravinnon lähde. Koivuilla esiintyy parisataa suurperhoslajia, ja koivu on talvi-aikaan liito-oravan tärkeimpiä ravintokasveja. Maapuissa ja pökkelöissä elää sitten sieniä ja lisää hyönteisiä. Rauduskoivun oksien nystyissä puolestaan on happoa, joka suojaa hirviä ja jäniksiä vastaan.

Hieskoivu johti marssia kun puupeite levisi meille jääkauden jälkeen. Eri koivulajit risteytyvät keskenään herkästi, joten kaikenlaisia muunnoksia löytyy. Rauduskoivu (Betula pendula) on kuitenkin se etelän upea pihapuu. Se kasvaa nopeammin ja suuremmaksi kuin hieskoivu, ja viihtyy kuivilla valoisilla paikoilla. Hieskoivu sietää varjoa ja vetisyyttä. Sen kestävyys perustuu taitoon kuljettaa ilmasta juurilleen happea, ja juuriston mykoritsoihin. Rauduskoivu on näistä pitkäikäisempi, 100-150 vuotta. Raudus- ja hieskoivun erottaa lehdistä. Rauduskoivulla on tuplasahalaita, iso ja pieni sahanterä vuorottelevat. Hieskoivussa on tasakoon sahalaita. Kovapuinen hitaasti kasvava visakoivu on rauduksen muoto.

Koivun tieteellinen nimi Betula lienee peräisin heprean neitsyttä tarkoittavasta sanasta. Juhannuksena laiturille ja portin pieleen pystytetään koivuja koristeiksi. Niistä sidotaan myös vihta. Suomalaisten suhde koivuihinsa on ollut positiivinen ennenkuin metsänhoidon synkimmällä ajalla se luokiteltiin valkoiseksi valheeksi. Vaivaiskoivun vaivaisuudelle löytyy kuitenkin sellainen selitys, että juuri tästä puusta tehdyllä vitsalla olisi ruoskittu Jeesusta pitkäperjantaina. Siksi se on kirottu kasvamaan muita puita vähäisempänä.